
UKK
Mistä Hevosväkivallankumous -kampanjassa on kyse?
Hevosten hyvinvointiongelmat ja väkivaltainen kohtelu ovat olleet viime vuosina useasti esillä eri medioissa. Keskustelua hevosen hyvinvoinnista ovat lisänneet erityisesti uusi hevosia koskeva tutkimustieto ja uuden tiedon esiin nostama huoli hevosen hyvinvoinnista. Maailmanlaajuisesti lisääntynyt keskustelu eläinten oikeuksista ja kohtelusta ovat nostaneet myös hevosalan kriittisen tarkastelun alle. Hevosala on siis erityisesti alan ulkopuolelta tulevan muutospaineen alla, mutta mitä hevosalan ammattilaiset ja harrastajat ajattelevat hevosten kohtelusta? Miten hevosalan tulisi muuttua säilyttääkseen yhteiskunnallisen hyväksyttävyytensä? Hevosväkivallankumous -kampanja pyrkii luomaan rakentavaa keskustelua erityisesti näiden kysymysten ympärille.
Kampanjassa esitetty aineisto pohjautuu EEWAn syksyllä 2021 tekemään selvitykseen hevosten kohtelusta Suomessa. Kyselyyn vastasi 1318 suomalaista hevosalan harrastajaa ja ammattilaista. Hevosiin kohdistuvan väkivallan laajuudesta ja vakavuudesta kertoo se, että 85 prosenttia kyselyyn vastanneista hevosihmisistä kertoo nähneensä hevosiin kohdistunutta väkivaltaa viimeisen viiden vuoden aikana. Hevosalan harrastajien ja ammattilaisten huolta hevosen hyvinvoinnista kuvaa se, että 76 prosenttia kyselyyn vastanneista kokee, että hevosiin kohdistetaan liikaa voimakeinoja ja rankaisuja. Kyselyyn vastanneista 88 prosenttia toivoi, että hevosiin kohdistuvien voimakeinojen käytöstä puhuttaisiin enemmän.
Kyselyyn vastanneista moni toivoi saavansa uusia työkaluja voidakseen vähentää voimakeinojen käyttöä. Tästä syystä Hevosväkivallankumous -kampanja tarjoaa työkaluja ja apua hevosiin kohdistuvien voimakeinojen vähentämiseksi. Seuraa kampanjaa Hevosväkivallankumous -sometileillä ja osoitteessa www.hevosvallankumous.fi
Miten EEWAn tekemä hevosten kohtelua kartoittava selvitys on toteutettu?
Selvitystä tehdessä on huomioitu muun muassa seuraavat asiat:
- Kyselyn alussa kerrottiin kyselyn vapaaehtoisuudesta, käyttötarkoituksesta, tulosten käytöstä sekä vastaajien anonymiteetistä. Kyselyyn vastanneille tarjottiin yhteystiedot mahdollisia kysymyksiä ja yhteydenottoja varten.
- Kyselyyn kerättiin vastauksia mainostamalla kyselyä sosiaalisessa mediassa laajalle joukolle Suomessa asuvia hevosalan ammattilaisia ja harrastajia. Mikäli vastauksia olisi kerätty esimerkiksi jakamalla kyselyä hevosaiheisissa Facebook-ryhmissä, olisivat vastaukset todennäköisesti heijastaneet pitkälti näiden tiettyjen ryhmien jäsenten näkemyksiä.
- Selvityksen tutkimusasetelman ja toteutuksen suunnittelussa käytettiin apuna joukkoa tutkijoita ja hevosalan asiantuntijoita selvityksen luotettavuuden parantamiseksi.
Syvemmän ymmärryksen luomiseksi olisi tärkeää, että hevosiin kohdistuvasta väkivallasta tehtäisiin myös tieteellistä tutkimusta.
Miten kampanjassa esitettyjä lukuja on kysytty?
Kyselyssä käytettiin suljettuja vastauksia, avoimia vastauksia sekä Likert-asteikollisia vastauksia. Kyselyyn vastasi kokonaisuudessaan 1318 hevosihmistä, joista 74% on hevosalan harrastajia ja 26% hevosalan ammattilaisia. Kampanjan aikana esitettyjä tuloksia on kysytty seuraavasti:
Hevosiin kohdistuva väkivalta
Kyselyssä ei erikseen määritelty hevosiin kohdistuvaa väkivaltaa, sillä yksi kyselyn tavoitteista oli selvittää, minkä vastaajat mieltävät väkivallaksi. Alla esitetyn avoimen kysymyksen vastauksista kävi ilmi, että useimmiten väkivallaksi mielletään hevosen lyöminen, repiminen ja potkiminen. Avoimeen vastaukseen vastasi lähes 900 hevosihmistä ja 75% heistä kertoi todistamansa hevosiin kohdistuvan väkivallan olleen hevosen lyömistä. Vastauksissa kuvattiin tilanteita, joissa ei ollut kyse hätävarjelusta, jossa ihmisen tai hevosen terveys olisi ollut uhattuna.
- Oletko nähnyt hevoseen kohdistettavan väkivaltaa Suomessa viimeisen 5 vuoden aikana? Kyllä (85%) / Ei (15%)
- Jos olet nähnyt hevosiin kohdistuvaa väkivaltaa Suomessa viimeisen 5 vuoden aikana, kerro minkälaista väkivaltaa olet nähnyt. Avoin vastauskenttä.
Voimakeinojen käyttö
“Tässä kyselyssä käytetään termiä voimakeino, jolla tarkoitetaan ihmisen toimintaa, jonka tavoite on saada hevonen lopettamaan ei-toivottu käytös tai pakottaa hevonen tiettyyn toimintaan. Voimakeinoihin kuuluu hevosen pakottaminen, rankaiseminen, säikäyttäminen tai muun kivun, pelon ja voimakkaan epämukavuuden aiheuttaminen.”
- Oletko käyttänyt voimakeinoja hevosta kohtaan viimeisen 5 vuoden aikana? Kyllä (59%) / Ei (41%)
- Jos vastasit kyllä, kerro millaisia voimakeinoja olet käyttänyt ja missä tilanteessa. Avoin vastauskenttä.
Muut kampanjan päätulokset
Vastaukset muihin kampanjan päätuloksiin on kerätty kysymyksillä, joihin on vastattu Likert-asteikolla. Kyselyssä on siis esitetty väite, johon vastaaja on ottanut kantaa.
Likert-asteikolla vastausvaihtoehdot ovat olleet seuraavat:
- 1 = täysin eri mieltä
- 2 = jokseenkin eri mieltä
- 3 = ei samaa eikä eri mieltä
- 4 = jokseenkin samaa mieltä
- 5 = täysin samaa mieltä
Tuloksia, joihin vastaukset on kerätty Likert-asteikolla, ovat seuraavat:
- Hevosiin kohdistetaan liikaa voimakeinoja ja fyysisiä rangaistuksia. (76% vastasi olevansa täysin tai jokseenkin samaa mieltä.)
- Haluaisin, että hevosiin kohdistuvien voimakeinojen käytöstä puhuttaisiin enemmän. (88% vastasi olevansa täysin tai jokseenkin samaa mieltä.)
Ketkä ovat kampanjan takana?
Tätä kampanjaa varten on koottu työryhmä, johon kuuluu EEWAn hallituksen jäseniä, eläintenkouluttajia, hevosalan asiantuntjoita, viestinnän asiantuntijoita ja tutkijoita.
EEWA on saanut kampanjan rahoitusta varten tukea Suoma Viialan säätiöltä.
Haastattelupyynnöt:
Jasmin Niemelä
puheenjohtaja
European Equine Welfare Association ry
jasmin.niemela@eewaequine.com
Mikä on EEWA?
European Equine Welfare Association ry (EEWA) on Euroopan alueella vaikuttava Suomen yhdistysrekisteriin rekisteröity kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on edistää hevoseläinten hyvinvointia ja hyvää kohtelua. EEWAn tavoitteena on lisätä tietoisuutta hevosen hyvinvoinnin haasteista, herättää keskustelua hevosen itseisarvon ja käyttöarvon suhteesta ja edistää tutkimuksiin pohjautuvan tiedon jalkautumista hevosalan käytäntöihin.
Tehtäväänsä EEWA toteuttaa verkostopohjaisesti toimien yhteistyössä hevosiin erikoistuneiden eläinlääkäreiden, eläintenkouluttajien, tutkijoiden ja pehmeisiin arvoihin sitoutuneiden hevosalan valmentajien ja opettajien kanssa. Hevosalan ammattilaisten lisäksi EEWA tekee yhteistyötä eri maiden eläinsuojelujärjestöjen ja samat arvot jakavien hevosjärjestöjen kanssa. EEWAn toimintaa ohjaa tieteellinen näkemys ja hevosen itseisarvon kunnioitus.
Miten voin antaa palautetta tai lähettää kysymyksiä?
Haluatko antaa palautetta Hevosväkivallankumous -kampanjasta?
Rakentava palaute on tervetullutta. Toivomme saavamme aikaan rakentavaa ja ratkaisukeskeistä keskustelua. Voit antaa palautetta täällä.
Haastattelemme kampanjan aikana hevosalan ja eläinten hyvinvoinnin asiantuntijoita ja esitämme heille kampanjan aikana saamiamme kysymyksiä. Haastattelut julkaistaan Hevosväkivallankumous -kampanjan sosiaalisen median kanavissa kampanjan aikana.
Voit lähettää kampanjan teemoihin liittyvän kysymyksesi täällä.